Suomalaiselokuvat ulkomailla

Suomessa elokuvatuotanto on perinteisesti ollut kansantaloudellisesti pienimuotoista. Siitä johtuen myös suomalaiselokuvien asema ulkomailla on ollut vähäistä. Syynä on ollut, että pienen ja eristyneen kieli- ja kulttuurialueen...

Suomalaisen elokuvan viehätys ennen ja nyt

Elokuvia esitettiin Suomessa ensi kertaa vuoden 1896 kesäkuussa Helsingissä. Ensimmäinen suomalainen näytelmäelokuva oli komedia nimeltään Salaviinanpolttajat (1907.) Vuosien 1907-1916 aikana tuotettiin noin 35 elokuvaa, mutta suurin...

Elokuvatuotantoyhtiöt Suomessa

Elokuvien tekeminen tapahtuu elokuvatuotantoyhtiöiden kautta. Elokuvatuotantoyhtiöt vastaavat elokuvan tuotannosta aina käsikirjoittamisesta valmiin materiaalin siirtämiseen levitettäväksi levitysyhtiöille. Suomessa on noin 100...